Kesätyö 2016

Kesätyö 2016

– Näin perustat itse oman kesätyöpaikkasi

Tämän artikkelin lukemisesta on hyötyä sinulle jos haluat itse työllistää itsesi kesällä tai haluat ymmärtää paremmin miksi kesätöitä yleensä saadaan tai ei saada. Olen poikkeuksellisesti kirjoittanut tämän artikkelin nuoremmille ihmisille.

Minä olin nuorempana niin tietämätön, etten tiennyt, että kesätyön voi perustaa itse. Luulin, että ainoa vaihtoehto on mennä anelemaan kesätöitä mahdollisimman monesta eri yrityksestä ja päätyä tekemään jotain. Omalla kohdallani tämä toimi riittävän hyvin ja tein kesät yleensä jotain. Varmaan johtuu siitä, että olin valmis menemään puhumaan yrityksien pomoille, sen sijaan, että olisin vain lähetellyt tekstiviestejä.

Tästä johtuen alkusyksystä käsissäni oli muutamia markkoja (!) tai euroja. Käytin ne luonnollisesti typeryyksiin.

Jos olet nuori ja sinun tilanteesi on sellainen, ettei tarjolla olevat kesätyövaihtoehdot kiinnosta tai sitten sinulla ei yksinkertaisesti ole paikkoja mihin pääsisit, on olemassa kolmas vaihtoehto.

Voit perustaa kesätyösi myös itse. Eli ryhtyä kesäyrittäjäksi.

Aivan samalla tavalla kuin presidenttimme ylistämä marjanpoimija-Oskari. Tai mustikka-Oscar. Mikälienee. Eniweis kaveri nyki tonnikaupalla rahaa poimimalla marjoja.

Koska Oscarille ei löytynyt kesätöitä, niin kaveri kykki metsässä poimien mustikoita. Oikeasti Oskari ei poiminut marjoja, vaan euroja joita oli lojumassa metsässä. Marjanpoiminta voi kuulostaa paskalta hommalta, mutta Oskari nauraa matkalla pankkiin ja pelaa uutta playstation nelosta hd-televisonsa kanssa. Samalla hänen työttömät luuserikaverit purevat kynsiään, potkivat kiviä ja rakentavat käpylehmiä, koska heillä ei ole varaa muuhunkaan.

Sitäpaitsi töiden tekeminen kasvattaa luonnetta. Kukaan ei ole kertonut sinulle miksi se kasvattaa luonnetta, mutta minäpä kerron. Koska yleensä työt tehdään ensin ja palkka saadaan vasta sen jälkeen.

Tämä opettaa sinulle yhtä tärkeimmistä asioista mitä on: Pitkäjänteisyyttä. Kun opit tätä taitoa, jaksat pyrkiä kohti sellaisia tavoitteita, jotka eivät heti anna ”palkintoa” vaan vasta vähän myöhemmin. Eli jaksat odottaa hetken.

Tämä taito auttaa sinua menestymään koulussa, vaikka koulumenestyksellä ei välttämättä ole juurikaan merkitystä. Tai itselleni ei ainakaan ollut, koska ryhdyin yrittäjäksi. Pitkäjänteisyys auttaa sinua myös tulevaisuudessa jos olet niin hullu, että päätät esimerkiksi perustaa yrityksen oikeasti. Silloin varautua siihen, että pari ekaa vuotta tulee turpaan niin, että tukka heiluu. Sen jälkeen saattaa tulla vähän rahaakin.

Mitä tarvitset luodaksesi oman kesätyöpaikan?

Tarvitset kolme asiaa, jotta sinulla on toimiva kesäbisnes.

  1. Tarvitset asiakkaan joka voi maksaa sinulle rahaa
  2. Tällä asiakkaalla pitää olla ongelma, jonka hän haluaa ratkaista. Tai joku tavoite minkä hän haluaa saavuttaa.
  3. Sinun pitää pystyä auttamaan tuon ongelman ratkaisussa. jotta voit saada asiakkaalta rahaa

Siinä se. Jos ihmisillä ei ole ongelmaa, yleensä he eivät ole valmiita maksamaan mistään. Otetaanpa esimerkki edeltävästä

  1. Asiakas: Normaali ihminen, joka käy töissä ja hänellä on muutamia euroja aina mukanaan
  2. Ongelma: Hän nääntyy kuumuuteen kesällä. Tavoite: Hän haluaa nauttia kesälomastaan syömällä jotain makeaa
  3. Ratkaisu: Myyt ihmiselle viilentävän jäätelön joka maistuu hyvältä

Noin. Täydellinen kesäbisnes. Se, että mistä tuota jäätelöä myyt ja minkä merkkistä, on niitä asioita missä sinun pitää käyttää nuoruuden suomaa luovuuttasi tai kykyäsi kysellä muilta ihmisiltä miten homma voisi onnistua. Jos sinulla on tahtotila kohdallaan niin keinot löytyvät kyllä.

Enää tarvitset keinon hoitaa rahajutut mallikkaasti.

Miten voin maksaa itselleni palkkaa?

Kevytyrittäjyys 2016

Jos aiot myydä jotain palvelua, niin suosittelen, että hyödynnät kevytyrittäjyyden tarjoamia mahdollisuuksia. Kyseessä on palvelu, jos käyt leikkaamassa 10 naapurisi nurmikon ja kastelemassa kukat. Tai päädyt päivittämään jonkun paikallisen yrittäjän sosiaalista mediaa säännöllisesti. Koska et myy mitään tuotteita, vaan lähinnä omaa aikaasi ja työpanostasi, niin kyseessä on palvelu.

Silloin et tarvitse omaa yritystä. Mutta tarvitset jonkun tavan laskuttaa asiakkaalta rahat pois, että voit maksaa itsellesi rahaa. Suosittelen, että hyödynnät laskutuspalvelua, kuten ukko.fi

468x400-et-tarvitse

Laskutuspalvelu toimii seuraavasti:

  1. Sinä lähetät verokorttisi laskutuspalvelulle (ukko.fi), jotta he voivat maksaa sinulle palkan.
  2. Menet ja teet asiakkaallesi työt (eli leikkaat sen nurmikon)
  3. Kysyt asiakkaaltasi, mistä osoitteesta häntä voi laskuttaa nurmikon leikkaamisesta
  4. Ilmoitat Ukko.fi järjestelmään ketä pitää laskuttaa ja minkä verran.
  5. Ukko.fi laskuttaa asiakastasi tekemästäsi nurmikonleikkuusta
  6. Ukko.fi maksaa sinulle palkan verokorttisi kautta. He hoitavat kaikki verot ja sosiaalimaksut myös, joten sinun ei tarvitse huolehtia siitä.

Tässä tapauksessa laskutuspalvelu korvaa sinun oman yrityksesi. Ja se myös tekee sen, että asiakkaidesi ei tarvitse huolehtia sinun veroistasi, jolloin on heidän on helpompaa ostaa palveluita sinulta. Heidän tarvitsee vain maksaa lasku.

Näin toimimalla voit myydä melkein mitä tahansa palvelua kesällä, jos olet 13 vuotias tai yli. 17-vuotiaille verokortti lähetään automaattisesti, mutta jos ikäsi on nuorempi, joudut pyytämään verokortin erikseen.

Palvelun myynnissä on esimerkiksi se etu, että kesätyöpalkkasi voi tulla monelta eri asiakkaalta yhden maksajan sijaan. Jos saat kymmenen asiakasta, jotka maksavat sinulle 200 euroa kuussa, se tekee jo 2000 euroa kuukaudessa.

Toinen vaihtoehto kesäyrittäjyydelle 2016

On, että perustat oman toiminimesi ja ryhdyt sivutoimiseksi yrittäjäksi.

Päätoimesi on todennäköisesti opiskelu tai joku muu nuorille tyypillinen aktiviteetti. Tarvitset toiminimen perustamiseen huoltajiltasi luvan, jos olet alle 18 vuotias. Tätä mahdollisuutta voi käyttää jos haluat myydä palveluita, mutta se on vähän monimutkaisempi kuin kevytyrittäjyyden polku. Toiminimi kannattaa perustaa jos aiot myydä jotain tuotteita. Esimerkiksi jäätelöä.

Jos myyt tuotteita voit vähentää kulut tuloistasi ja maksat vähemmän veroja. Todennäköisesti sinun kannattaa jättää ilmoittautumatta arvonlisäverovelvolliseksi, koska tuskin tienaat yli 10 000 euroa koko vuoden aikana. Jos tienaat, olet melko etevä yrittäjänalku.

En kerro tässä miten perustat toiminimesi, koska löydät siihen tiedot tältä sivustolta muutenkin. Suosittelen aloittamaan artikkelista toiminimen perustaminen ja sitten siirtymään verotusesimerkkeihin.

 

Toiminimen voi laittaa tauolle kesän jälkeen ja sinun ei tarvitse huolehtia yrityksen pyörittämisestä sitten enää. Suosittelen, että etsit jonkun paikallisen kirjanpitäjän ja pyydät häneltä apua toiminimen perustamisessa ja paperiasioiden selvittämisessä. Uskon hänen auttavan mielellään ja jopa veloituksetta.

Vielä pari vinkki sitä varten, että sinulla on unelmien kesätyö 2016

Jos et tiedä mitä voisit tehdä, mene kyselemään ihmisiltä missä voisit auttaa korvausta vastaan. He kertovat kyllä sinulle. Ota homma seikkailun kannalta, koska koskaan ei voi tietää mitä löytää.

Hanki asiakkaat ennen kuin mietit laskutusasioita. On turhaa murehtia sitä miten hoidat raha-asiat, jos sinulla ei ole raha-asioita joita edes hoitaa. Mene rohkeasti juttelemaan paikallisille yrittäjille tai asiakkaillesi ja tarjoa heille palveluasi. Oli se sitten mikä tahansa.

Voit perustaa palvelun tai jäätelökioskin (tai mitä ikinä) myös kaverisi kanssa. Silloin ei pelota ihan yhtä paljon. Jos pelkästään toinen perustaa toiminimen se riittää. Toinen voi maksaa toiminimeltä palkkaa toiselle osapuolelle.

Jos perustat itsellesi toiminimen, väitän, että opit yhdessä kesässä elämäsi kannalta hyödyllisiä asioita enemmän kuin viitenä vuotena koulun penkillä istuessa.

Jos et tiedä jotain, mieti kuka tietää ja kysy. Hyödynnä sellaisia ilmaisia palveluita kuten http://www.yrityssuomi.fi/ ja voit kysyä ilmaiseksi yritysneuvojilta jos menee sormi suuhun. Yksi yrittäjän tärkeimmistä ominaisuuksista on kyky hakea apua. Pointti ei ole, että tiedät kaiken valmiiksi ja ryhdyt vasta sitten toimintaan. Haastattele paikallisia yrittäjiä.

Jos kaikki edeltävä kuulostaa liian monimutkaiselta tai vaivalloiselta, todennäköisesti sinun ei kannata ryhtyä yrittäjäksi. Jos jaksat tarpoa läpi tämän kaiken selvitystyön ja pääset kokeilemaan siipiäsi yrittäjänä, siltä polulta ei välttämättä ole paluuta.

Kun on kerran saanut maistaa yrittäjyyttä, palkkatyö tuntuu todella tylsältä vaihtoehdolta

Kaikkea hyvää sinulle kesätyöllistymiseesi.

etasku-kuitit-600x150

Leave A Response

* Denotes Required Field