Parhaat kirjat yrityksen perustajalle

Yrittäjän parhaat kirjat – ja miksi niitä kannattaa lukea?

Yrityksen perustamiseksi on mahdollista käydä lukuisia kursseja ja opintokokonaisuuksia eri oppilaitoksissa.

Vaikka asiat tapahtuvat käytännössä, myös teorian oppimisella on tärkeä merkitys kokonaisuudessa, kävit koulutusta tai et.

Ilman hyvää ja järkevää teoriaa kokeilut ovat vain hapomista pimeydessä ilman oleellista tietoa. Kirjojen avulla voidaan oppia muiden löydöistä, virheistä ja kokemuksista.

Parhaat kirjat yrityksen perustajalle

Kirjat on jaettu selkeisiin kategorioihin. Yrittäminen koostuu kuitenkin monesta osa-alueesta, joista vain yksi on yrityksen perustaminen käytännössä.

Muita ovat tietysti sellaiset asiat kuin esimerkiksi markkinointi, talouden hoitaminen ja myynti. Lisäksi kaiken taustalla täytyy miettiä omaa työpanosta eli tehokkuutta ja tuottavuutta.

Kokosimme näistä kaikista hyviä kirjoja tai vain yhden kirjan, jos jokin on ylitse muiden. Tarkoitus on todellakin tuoda ne parhaat kirjat, joista oikeat yrittäjät ovat saaneet eniten hyötyä oman yrityksen perustamisen kanssa ja yrittäjänä toimiessa.

Löydät jokaisesta kirjasta pienen esittelyn, kansikuvan sekä linkin johonkin verkkokauppaan, josta kirjan voi ostaa. Kirjoja kannattaa myös käydä katsomassa lähimmästä kirjastosta, jos haluaa säästää euroja.

Yrittäminen ja yrityksen perustaminen

Tämän kategorian tarkoitus on auttaa hahmottamaan millaista yrityksen pyörittäminen on ja millaisia vaihtoehtoja siihen on.

Suomessa viranomaistahot luovat tiettyä kuvaa yrittämisestä ja suurin osa yrittäjistä omaansa. Kukaan ei voi kuitenkaan päättää, että millainen yrittäjä sinä olet.

Nämä kirjat ovat erittäin havainnollistavia tuomaan esille uusia ja yllättäviä yrittäjyyden muotoja.

Rework

rework

Rework-kirja auttaa sinua ajattelemaan uudella tavalla yrittämisestä, työstä ja yrityksistä. Saat uuden näkökulman, jota millään kurssilla ei opeteta.

Jos haluat luoda yrityksen ja työn, joka menestyy ja jonka pyörittämisestä nautit, kannattaa tämä kirja lukea.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

4 tunnin työviikko

4tunnintyoviikko

4 tunnin työviikko on nimenä hämäävä. Tim Ferriss esittelee kirjassa kuinka oma elämä voidaan suunnitella ensin ja niin, että työ on sitä tukeva osa, ei vain pakollinen ja erillinen lokerikkonsa.

Inspiroivia esimerkkejä käyttäen Ferriss kertoo, kuinka kuka tahansa voi perustaa erittäin halvalla yrityksen, joka voidaan automatisoida hyödyntäen teknologiaa sekä freelancereita niin, että todellinen työaika voisi olla neljä tuntia viikossa tai sen alle.

Ehdottoman suosituksen tämän kirjan lukemiselle voi antaa kaikille yrityksen perustamista suunnitteleville, jo pelkästään sen takia, että todella tietäisit, mikä on mahdollista.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Lean startup

leanstartup

Lean Startup tiivistää sen mitä yrittämisen pitäisi olla tänä päivänä.

Jokaisella on käsillä lukemattomasti ilmaisia työkaluja, ilmaista hyödyllistä tietoa sekä mahdollisuus tavoittaa suunnaton määrä ihmisiä koko ajan.

Tämä kirja kertoo kuinka perustat yrityksen hyvin vähäisellä riskillä hyödyntäen näitä asioita.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

$100 Startup

100startup

Chris Guillebeaun kirjan tavoitteena on esitellä erilaisia case-esimerkkejä yrityksistä, jotka on perustettu noin 100 dollarilla tai jopa sen alle.

Tässä erinomaisessa kirjassa käydään myös vaihe vaiheelta läpi, kuinka tälläisen yrityksen perustaminen tapahtuu.

Suosittelemme jokaisen uuden tai tulevan yrittäjän lukevan tämän kirjan, koska siitä saatavat hyödyt ovat sijoituksen arvoisia.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Markkinointi

Markkinointi on yrityksen toiminnan kannalta myynnin ohessa ehkä tärkein elementti.

Siihen ja myyntityöhön omistautumiselle tulisi uhrata iso osa yritykseen käytettävästä ajasta jo perustamisvaiheessa.

Listasimme kirjoja markkinoinnista, jotka auttavat ajattelemaan aiheesta uuden näkökulman kautta sekä hahmottamaan oman tulevan yrityksen markkinointia laajemmin.

Permission marketing

permissionmarketing

Mitä on markkinointi? Tähän kysymykseen Seth Godin on vastannut jo reilu kymmenen vuoden ajan tällä kirjalla.

Tämä pakollinen luettava avaa silmät monelle markkinointia suunnittelevalle. Tänä päivänä nämä opit toimivat aivan yhtä tehokkaasti kuin kirjaa julkaistaessa, nyt luultavasti vielä tehokkaammin kaikkien saatavilla olevien työkalujen takia. Pakollinen luettava jokaiselle yrittäjälle.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Tribes

tribes

Seth Godin kirjoitti kirjan aiheesta, josta muut jo puhuivat sitä ennen. Tämä kirjaa auttaa sinua hahmottamaan suhdettasi tekemisen, markkinoinnin sekä asiakkaiden välillä.

Moni on ymmärtänyt markkinoinnin tarkoituksen tätä kirjaa lukiessa. Ehdoton suositus kaikille yrittäjille.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Myynti

Myynti on markkinoinnin ohella toinen tärkeimmistä asioista yrityksen menestymisen kannalta. Hyvä myyntityö aloitetaan jo ennen kuin yritys on perustettu.

Tämän kategorian kirja(t) tarjoavat vinkkejä siitä, kuinka myyntiä harjoitetaan tehokkaasti. Hyvä myyjä ei tarvitse mitään poppaskonsteja vaan selkeän strategian.

Be a Sales Superstar

Sales Superstar

Myyntiin liittyy monta tekijää ja tämä kirja antaa siihen loistavat työkalut. Jos mietit strategioida myynnin nostamiseksi tai myynnin aloittamiseksi niin tarvitset juuri tämän kirjan.

Brian Tracy on tunnettu valmentaja, joka saa tuloksia aikaan. Tämän kirjan avulla voit saada sinäkin.

>> Tutustu kirjaan

Talous ja talouden hoito

Yrityksen taloutta ei johda laskutetun rahan määrä vaan kassavirta. Nostamme esille kirjoja, jotka tuovat todellisen näkökulman yrityksen talouden johtamisesta sekä hoitamisesta.

Oikea näkökulma talouteen auttaa myös koko yrityksen liiketoiminnan suunnittelussa.

Kassavirtakvadrantti

kassavirtakvadrantti

Mikä erottaa rikkaat ihmiset köyhistä? Mikä erottaa yrittäjän palkansaajasta? Kuinka yrityksen taloutta kannattaa todella ajatella. Tämä opus on pakollinen katsaus talouteen jokaisella kuka haluaa menestyä ja vaurastua.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Tehokkuus ja tuottavuus

Alkuvaiheessa yrittäjät tuppaavat toimimaan yksin. Silloin oman työn hoitaminen tehokkaasti on tärkeää. Nämä kirjat auttavat tehostamaan omaa työtä sekä selkeyttämään kuinka omasta työstä löydetään ne tärkeät osat, joihin todella kannattaa keskittyä.

Muussa tapauksessa koko toiminta voi mennä Facebookin päivittämiseksi sekä uutisten lukemiseksi.

Kerralla Valmista

kerrallavalmista

David Allenin GTD on kultti-ilmiö. Syy siihen on selvä. Se toimii. Tämä on järjestelmä, joka auttaa sinua hahmottamaan jokapäiväisiä tekemisiä aivan uudella tavalla ja luomaan sinulle järjestelmän, joka auttaa sinut uudenlaisiin tuloksiin.

Pystyt keskittymään siihen mikä on tärkeää ilman että hukkaat muita olennaisia asioita. Jokainen yrittäjä tarvitsee työkalun oman tehokkuutensa organisoimiseksi.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Power of Habit

powerofhabit

Mikä ohjaa meitä joka päivä? Miksi jotkut asiat tapahtuvat kuin automaattisesti? Miksi tiettyjä asioita on vaikea tehdä tai lopettaa vaikka haluaisi.

Power of Habit kertoo, kuinka tavat hallitsevat elämää ja kuinka sinä voit vaikuttaa niihin. Kirja auttaa sinua rakentamaan ja suunnittelemaan niitä tapoja, joista olisi kaikkein eniten hyötyä sinulle.

>> Tutustu kirjaan tarkemmin

Jos olet aikeissa perustaa yrityksen, lataa ilmainen oppaamme aiheesta!