Kotisivut yritykselle
Laadukkaat kotisivut pienelle yritykselle – miksi, mistä ja miten?
(Ja paljonko on nettisivujen hinta?)
Kotisivuista yritykselle puhuttaessa kuulee usein todettavan, että niiden olemassaolon tulisi nykyään olla itsestäänselvyys jopa kaikkein pienimmille firmoille.
Monissa tapauksissa näin onkin, mutta pohditaan silti asiaa hieman tarkemmin.
Miksi siis oikeastaan olet hankkimassa yrityksellesi kotisivuja?
Kotisivut toimivat kuin yrityksen käyntikorttina verkossa. Hyvä syy hankkia sivustoa ei ole se, että naapurin Riston pieneltä putkifirmaltakin sellaiset löytyy.
Risto osti yritykselleen halvat verkkosivut sukulaispojaltaan kevättalvella 2015 pitkällisen harkinnan jälkeen ja maksoi niistä pimeästi 150 euroa.
Googlesta sivut löytyvät ainoastaan firman nimellä hakemalla, ja kävijöitä on 10 joka kuukausi. Tarjouspyyntölomakkeen on kolmen vuoden aikana täyttänyt viisi ihmistä, joista neljä on Riston entisiä työkavereita.
Mutta eipä sen väliä, miettii Risto. Kyllähän jokaisella itseään kunnioittavalla yrityksellä pitää nettisivut olla, vaikka niillä ei kukaan kävisikään – näin yrittäjyyskurssillakin aikoinaan sanottiin!
Jos itse haluat toimia viisaammin kuin Risto, iskosta mieleesi, että yrityksen verkkosivujen tulisi olla olemassa vain yhdestä syystä.
Yrityksen kotisivujen tulisi auttaa sinua myymään tuotteitasi tai palvelujasi mahdollisimman paljon – joko suoraan tai välillisesti.
Mikäli et varsinaisesti myy mitään verkossa, potentiaalisten asiakkaiden tulisi löytää sivustosi mahdollisimman helposti, päätyä ottamaan sinuun yhteyttä ja lopulta ostaa sinulta.
Tässä yksin- ja pienyrittäjille suunnatussa pikaoppaassa käymme läpi olennaisimmat asiat, jotka verkkosivuston hankkimista tai tekemistä harkitsevan yrittäjän olisi syytä tietää.
Pikaopas pienyrityksen verkkosivuprojektiin
- 3 yleistä myyttiä yritysten verkkosivuista
- Ilmaiset tai edulliset kotisivut yritykselle itse
Webnode
Weebly
WordPress.com
Kotisivukone - Miksi verkkosivuja ei kannata rakentaa itse?
- Mitä yrityksen nettisivut maksavat ulkoistettuna?
- Nettisivujen ostaminen – miten liikkeelle?
- Näin kilpailutat pienyrityksesi verkkosivuprojektin
3 yleistä myyttiä yrityksen verkkosivuista
Katsotaan ensiksi muutama yritysten verkkosivuihin liittyvä yleinen väite, joita usein heitellään ilmoille totuuksina.
1. Yrityksellä on pakko olla heti laajat verkkosivut, joiden rakentamiseen on satsattava useita tuhansia euroja.
Yrityksen perustettuasi saat varautua siihen, että puhelimesi voi alussa soida tiuhaan.
Paitsi että sinua yritetään höynäyttää liittymään erilaisiin yritysrekistereihin, soittajien joukossa saattaa olla myös myyntitykki, joka kaupittelee yrityksellesi verkkosivustoa – eikä aivan halpaa sellaista.
Jos liikeideasi ei perustu suoraan verkkomyyntiin tai verkkonäkyvyys ei ole olennainen osa strategiaasi, yrityksen nettisivujen rakentamiseen ei toiminnan alkuvaiheessa ole järkevää syytää aivan tuhottomasti rahaa.
Kaikki bisnesmallit eivät välttämättä edes tarvitse sivustoa. Jos myyt aikaasi suoraan muutamalle asiakkaalle, joiden verkostojen kautta saat tarvittaessa haalittua uusia, muun kuin käyntikorttityylisen sivuston rakentaminen voi olla turha kulu sekä ajallisesti että rahallisesti.
Paljon riippuu tietysti myös toimialasta. Esimerkiksi monelle pienelle kahvila- ja ravintola-alan tai kauneudenhoidon alan yritykselle Facebook- tai Instagram-sivu on paljon merkittävämpi markkinointikanava kuin staattinen nettisivu.
Varsinkin toiminnan alkuvaiheessa laaja verkkosivuprojekti voi olla turhan iso satsaus, ja esimerkiksi hyvin ylläpidetty Facebook-sivu voi olla parempi kanava omien palveluiden markkinointiin.
Todella moni suomalainen yrittäjä on aloittanut toimintansa ensin sivutoimisesti ja kerännyt asiakkaita esimerkiksi Facebookin avulla.
Verkkosivuasiat on laitettu kuntoon vasta siinä vaiheessa, kun kysyntää on näyttänyt riittävän ja toiminta on muuttunut päätoimiseksi.
Ei siis välttämättä ole mielekästä maksaa useita tuhansia euroja verkkosivustosta heti uuden yrityksen alkutaipaleella.
Yksinkertaisen mutta ammattimaisen sivuston saa pystyyn pienemmälläkin sijoituksella, ja sivustoa on tarpeen vaatiessa myöhemmin helppo laajentaa.
2. Sivuston on oltava erityisen kaunis ja varustettu kymmenillä graafisilla elementeillä.
Yrityksen nettisivujen suunnittelussa kärki ei voi olla sivujen ulkonäössä. Tyylikäs ulkonäkö on tietysti tärkeä, mutta sivuston olennaisin tehtävä ei ole näyttää hyvältä.
Kuten jo alussa todettiin, yrityksen verkkosivuston tulisi auttaa sinua myymään – tämä pätee myös silloin, kun et suoraan myy mitään verkossa.
Oli kyse sitten kivijalkaliikkeestä tai asiantuntijapalveluiden myymisestä, sivuston tulisi saada ihmiset ottamaan sinuun yhteyttä – esimerkiksi varaamaan ajan, jättämään tarjouspyynnön tai tulemaan suoraan liikkeeseen asioimaan.
Kun potentiaalinen asiakas kaipaa tietoa haluamastaan palvelusta, hän todennäköisesti etsii tietoa Googlesta toimialaasi liittyvillä hakusanoilla. Tällöin hän kirjoittaa hakukoneeseen esimerkiksi tilitoimisto porvoo tai putkimies jyväskylä.
Mitä paremmin sinut tämänkaltaisilla hauilla löydetään, sitä helpompi sinun on tehdä kauppaa. Sivuston löydettävyyttä voit tukea selkeällä sivustorakenteella, riittävällä määrällä hyvää sisältöä sekä sillä, että sivuston tekninen toteutus on kunnossa.
Älä siis satsaa valtavia paukkuja sivuston graafiseen ilmeeseen ainakaan sisällön kustannuksella.
Yksinkertainen ja selkeä ulkoasu vie usein kaikkein pisimmälle. Selkeys tarkoittaa, että sivustoa selaavan ihmisen on heti tiedettävä,
- mitä palveluita tarjoat,
- missä,
- kenelle,
- mitä hyötyä niistä on asiakkaallesi ja
- miksi ne kannattaa ostaa sinulta eikä kilpailijaltasi.
Tee yhteydenotto mahdollisimman helpoksi, äläkä piilota firmasi yhteystietoja ja aukioloaikoja sivustorakenteesi pimeimpään nurkkaan – näitäkin näkee välillä.
Kun nämä elementit ovat kunnossa, ja sivuston ulkoasu on asiallinen ja uskottava, olet jo pitkällä.
Tällöin annat yrityksesi verkkosivulle mahdollisuuden toimia firmasi ykkösmyyjänä (tai ainakin auttavana kätenä).
3. Verkkosivusto on valmis heti julkaisun jälkeen.
Yrityksen nettisivut eivät ole valmiit silloin, kun ne julkaistaan. Siinä vaiheessa projekti oikeasti vasta alkaa.
Jokaisella projektilla pitää olla jokin tavoite, jonka saavuttamista voidaan mitata. Kun pystyt mittaamaan esimerkiksi myytyjen tuotteiden määrää tai potentiaalisilta asiakkailta kerättyjen yhteystietojen tai jätettyjen tarjouspyyntöjen määrää, voit pikkuhiljaa optimoida sivujasi paremmiksi.
Sivuston kävijämäärän kasvattaminen on hyvä välitavoite, mutta tärkeämpää on se, miten saat mahdollisimman ison osan kävijöistä ostamaan sinulta tai kiinnostumaan palveluistasi.
Jo pelkästään heikosti tehdyn tarjous- ja yhteydenottolomakkeen parantaminen voi nostaa merkittävästi sivustosi tuloksellisuutta.
Kun ulkoistat verkkosivujen tekemisen digi- tai mainostoimistolle, he asentavat sivustollesi Google Analytics -seurantatyökalun. Sen avulla voit itse helposti seurata, ketä sivustollasi käy, mitä he sivustolla tekevät ja kauanko he verkkosivujesi parissa viihtyvät.
Google Analyticsilla voi mitata melkein kaikkea mahdollista, mistä johtuen myös väärien johtopäätösten tekeminen on helppoa. Jo sivuston suunnitteluvaiheessa kannattaa miettiä, mitkä ovat oman sivuston ydintavoitteet ja millä mittareilla niitä mitataan.
Kun verkkosivuston tavoitteet ovat tarkasti selvillä, hyötyjä on helpompi mitata ja samalla sivuston kehittämiselle on olemassa selvät raaminsa.
Sivuston tulisi kasvaa ja kehittyä yrityksesi mukana.
Edulliset tai täysin ilmaiset verkkosivut yritykselle – 4 parasta vaihtoehtoa tee-se-itse-yrittäjälle
Mikäli et ahdistu ajatuksesta, että joudut opettelemaan asioita itse ja sinulla on lisäksi jonkin verran sisukkuutta ja tietotekniikkataitoja, yksi mahdollisuus on rakentaa sivut alusta alkaen itse.
Alla perkaamme lyhyesti läpi parhaat ilmaisvaihtoehdot, eli Webnoden, Weeblyn ja WordPress.comin.
Täysin ilmaiset vaihtoehdot sopivat parhaiten lähinnä pieneen, sivutoimiseen liiketoimintaan, jossa verkkosivun rooli on toimia staattisena infotauluna ja paikkana yhteystiedoille.
Pienellä lisämaksulla (5-20€/kk) pystyt halutessasi hankkimaan sivustollesi lisää toiminnallisuuksia, joista kerromme tarkemmin alla.
Webnode – ilmaiset kotisivut yritykselle helposti
Webnode on helppo verkkosivutyökalu, joka on saatavilla täysin suomenkielisenä.
Ilmaisella palvelulla on luotu jo yli 45 miljoonaa verkkosivustoa.
Yksi merkittävä Webnoden etu moniin muihin ilmaistoimijoihin verrattuna on se, että et joudu näyttämään mainoksia sivuillasi ilmaista käyttöoikeutta vastaan.
Webnodea käyttääksesi sinun ei tarvitse osata koodata, vaan valitset ulkoasun valmiiden pohjien joukosta ja sen jälkeen huolehdit sisällön kirjoittamisesta ja kuvien lisäämisestä.
Vaikka ohjelma on ilmainen, sinun kannattaa joka tapauksessa hankkia sivuillesi oma verkkotunnus eli domain, joka on yleisimmin muodossa yrityksesinimi.fi. Tällainen verkkotunnus maksaa noin 10-15 euroa vuodessa ja sen ostamatta jättäminen on yrittäjän hölmöimpiä paikkoja säästää.
Yrityksennimi.webnode.fi-mallinen osoite on turhan pitkä, eikä anna kovinkaan vakuuttavaa kuvaa yrityksesi toiminnasta.
WebNode tarjoaa Premium-asiakkailleen vuoden ajaksi ilmaisen .fi-loppuisen verkkotunnuksen. Voit kuitenkin hankkia sen myös muuta kautta ja siirtää myöhemmin WebNode-verkkosivuille.
Jos tarvitset vähänkään kehittyneempää sivustoa, fiksuinta on laajentaa omaa palvelupakettia 10-20 euroa kuukaudessa maksavilla lisäpalveluilla.
Webnoden Premium-paketit ovat 3-17 euroa kuukaudessa maksavia eritasoisia palvelupaketteja, joihin sisältyy ilmaisversioon verrattuna lisää tallennus- ja kuukausiliikennetilaa, kävijätietoja, asiakastuki, sähköpostitilejä ja niin edespäin.
Wix – verkkosivut yritykselle jopa vartissa
Wix toimii hyvin samankaltaisilla perusperiaatteilla kuin edellä mainittu Webnodekin. Olennaisin miinus kuitenkin on, että palvelu ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla täysin suomenkielisenä.
Sivut saat nopeimmillaan pystyyn noin 20 minuutissa, jonka jälkeen aloitat sisällön luomisen sivustollesi. Koodaustaitoja ei tarvita tässäkään tapauksessa, vaan kyseessä on niin sanottu kotisivueditori, jossa pystyt muokkaamaan sivuston ulkoasua ja elementtejä hiirenpainalluksilla. Wix on erittäin hyvä kotisivukone, joka on tehty todella helppokäyttöiseksi, mutta joustavuudesta ja monipuolisuudesta tinkimättä.
Osoite Wixissä on mallia yrityksennimi.wix.com, eli tässäkin tapauksessa kannattaa ostaa oma verkkotunnus ja ohjata se Wix-sivustollesi.
WordPress.com – tuttu ja turvallinen?
Kolmas ja monille tutuin ilmaiseksi saatava vaihtoehto on WordPress.com.
Todettakoot alkuun, että WordPressistä on olemassa kahta erilaista versiota – ilmainen wordpress.com ja wordpress.org, jota varten tarvitset palvelintilaa. Jälkimmäisen vaihtoehdon käsittelemme hieman alempana.
WordPress.com on helppo suomenkielinen kotisivueditori, jossa valitset ulkoasun valmiiden vaihtoehtojen eli ”teemojen” joukosta ja lisäät sen jälkeen sivuille tekstit kuvineen.
Ilmaisversion huonoja puolia wordpress.orgiin verrattuna ovat muun muassa seuraavat seikat:
- Sivuston ulkoasun muokattavuus on rajallinen,
- palvelintilaa on vähemmän,
- sivustolla näytetään mainoksia ja
- erilaisten sivustoa parantavien lisäosien lataaminen ei ole mahdollista.
Kuten myös edellä esitellyt vaihtoehdot, ilmainen WordPress.com on pienyritykselle fiksu valinta ainoastaan, jos kyse on hyvin pienestä ja yksinkertaisesta sivustosta.
Ilmaisversioon ei kuulu verkkotunnus, vaan sivut ovat mallia yrityksennimi.wordpress.com.
Maksullisen .com- tai .fi-verkkotunnuksen hankkiminen ja uudelleenohjaaminen ilmaisversiona pyörivälle WordPress-sivustolle on toki tässäkin tapauksessa mahdollista.
WordPress.org lyhyesti
Ilmaisversiota parempi vaihtoehto on WordPress.org, jonka päälle sivustosta pystytään rakentamaan juuri omiin tarpeisiisi sopiva – mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat.
Vaikka kilpailijat, kuten Webnode, Squarespace ja Wix, haastavat markkinoilla, WordPress kasvattaa edelleen markkinaosuuttaan eikä tulevaisuuden trendi näytä muuttuvan. WordPressin suosion taustalla on seuraavia syitä:
- WordPress on johtava sisällönhallintajärjestelmä (CMS) ja sen avulla on luotu 43,2% kaikista nettisivuista.
- WordPressilla on helppo luoda sisältöä, jopa aloittelija voi rakentaa sivuston alle tunnissa.
- WordPress on monipuolinen ja soveltuu erilaisiin tarkoituksiin, kuten blogeihin, yrityssivuihin, verkkokauppoihin ja yhdistysten sivuihin.
- WordPressin suorituskyky on erinomainen, mikä takaa nopeat latausajat.
- WordPress on hakukoneystävällinen, mikä auttaa saavuttamaan parhaat tulokset hakukoneissa, kuten Google.
- WordPressilla on mahdollista rakentaa turvallisia sivustoja, jotka ovat suojattuja hakkerointia ja kalastelua vastaan, kunhan valitaan oikeat teemat ja lisäosat sekä huolehditaan sivuston säännöllisestä ylläpidosta.
Useimmat verkkosivuja tekevät digi- ja mainostoimistot rakentavat sivustot WordPressin päälle, mutta mikään ei estä sinua ryhtymästä urakkaan itse.
Et kuitenkaan saa WordPressin muokattavuudesta ja lisäosista juurikaan irti, jos et tiedä, mitä olet tekemässä. Kaiken voi toki opetella, mutta harvalta yrittäjältä löytyy viikkotolkulla aikaa opetella verkkosivujen rakentamista.
WordPress.org ladataan kyseiseltä verkkosivustolta ja asennetaan sen jälkeen palvelimelle. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että org-versiota varten tarvitset palvelintilaa, joka maksaa edullisimmillaan muutaman euron kuukaudessa.
WordPressin asentaminen palvelimelle saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta kyseessä on hyvin suoraviivainen ja nopea toimenpide, johon et tarvitse sen kummempia atk-taitoja. Videomuotoisia kohta kohdalta -ohjeita löytyy suomeksi YouTubesta.
Palvelintilan ostamisen yhteydessä pystyt samalla hankkimaan myös verkkotunnuksen eli domainin. Esimerkiksi verkkotunnus yrityksennimi.fi maksaa noin 10-15 euroa vuodessa.
Verkkotunnus ja palvelintila on useimmiten fiksuinta hankkia samalta palveluntarjoajalta. Mikäli sivustolla on jokin ongelma, johtui se sitten verkkotunnuksesta tai palvelimesta, on tällöin olemassa vain yksi taho asioita hoitamassa.
Verkkotunnuksia ja palvelintilaa voit ostaa esimerkiksi kotimaiselta Hostingpalveluilta. Jos tilaat sivuston mainostoimistolta tai muulta tekijältä, he hoitavat palvelintila- ja verkkotunnusasiat kuntoon automaattisesti toiveidesi pohjalta.
Jos sinulla kuitenkin on aikaa ja tarmoa ryhtyä itse rakentamaan kustomoitua WordPress-sivustoa yrityksellesi, tarkemmat ohjeet löydät linkin takaa.
Kotisivukone – edullinen kotimainen vaihtoehto yksinkertaisen sivuston rakentamiseen
Kotisivukone on Fonectan omistama kotisivueditori, jolla pystyt rakentamaan pienyrityksellesi verkkosivuston ilman koodaustaitoja.
Edullisimmillaan palvelulle tulee hintaa 17,90€ kuukaudessa. Mikäli et halua ryhtyä urakkaan itse, valmiin sivuston saa tilattua Kotisivukoneen tiimiltä muutamalla satasella.
Vaikka Kotisivukone ei taivu aivan kaikenlaiseen käyttöön, yksinkertaista mutta silti ammattimaisen näköistä yrityssivustoa metsästävälle se voi olla erittäin varteenotettava ja ennen kaikkea edullinen vaihtoehto.
Olemme kirjoittaneet Kotisivukoneesta erillisen esittelyn, jonka löydät täältä. Artikkelissa kerromme palvelun ominaisuuksista sekä käyttäjien kokemuksista.
Miksi yrityksen verkkosivuja ei välttämättä kannata tehdä itse?
Syitä on monia, ja osan olemme jo maininneetkin.
Vaikka valmiilla verkkosivueditoreilla sivuston saa pystyyn hyvinkin nopeasti, mahdollisuudet sivuston ulkoasun ja toimintojen muokkaamiseen ovat ilmaisversioissa erittäin rajallisia.
Täysin omannäköisen sivuston rakentaminen itse kysyy puolestaan jo hieman osaamista ja vie kymmeniä tunteja aikaasi. Lopputuloksesta ei silti tule välttämättä täysin toivotunlaista.
”Tein itse ja säästin!”
Teetättämällä sivut ammattilaisella käytät aikasi fiksummin ja saat juuri sellaiset sivut kuin itse haluat.
Samalla varmistut siitä, että sivuston ulkoasun takana myös sen tekniikka pelaa moitteetta.
Itse tehty sivusto voi sinänsä näyttää vallan kelvolliselta, mutta kauniin konepellin alla moottori yskii.
- Sivusto saattaa toimia hitaasti.
- Rakenne on huono hakukonenäkyvyyden kannalta.
- Sivuston tietoturvassa on puutteita.
- Sisällössä on käytetty vääriä avainsanoja.
- Sivusto näyttää hölmöltä puhelimen tai tabletin ruudulla.
- Ja niin edelleen…
Edellä mainitut seikat aiheuttavat sen, että asiakkaasi eivät löydä sivustoasi korkealta hakutuloksista, kun he etsivät tietoa palveluista Googlen avulla. Tämä tarkoittaa, että eurot valuvat kilpailijoiden lompakkoon.
Hienolta näyttävästä sivustosta ei ole juurikaan iloa, ellei kukaan löydä sitä.
Jos teet LVI-asennuksia Porissa, yrityksesi olisi syytä löytyä Googlen ensimmäiseltä sivulta, kun asiakkaat syöttävät hakukoneeseen lvi asennus pori, lvi asentaja pori tai niin edespäin.
Voit toki ostaa itsellesi oikoreitin hakutulossivun kärkeen Google-mainonnan avulla, mutta valtaosa hakukoneiden käyttäjistä tarkastaa silti ensin orgaaniset eli ilmaiset hakutulokset, joiden näkyvyydestä ei ole maksettu.
Toinen olennainen asia on, että myös sivuston kehittäminen on helpompaa, kun perusteet on ensin tehty kunnolla.
Mikäli sivustolle ei ole asennettu minkäänlaisia seurantyökaluja (Google Analytics), et tiedä, ketkä sivuilla käyvät ja mitä he siellä tekevät.
Yrityksen kotisivujen parantaminen ilman tällaisia tietoja on mahdoton urakka.
Google Analyticsin asentaminen itse ei vaadi insinöörin papereita, mutta sen käyttäminen ja oikeiden mittareiden seuraaminen ei ole aivan yksiselitteistä – ammattilainen osaa töniä sinua oikeaan suuntaan tässäkin asiassa.
Seurantatyökalun avulla voit huomata esimerkiksi sen, että sivustollasi olevaa tarjouspyyntölomaketta käy tutkailemassa iso osa kävijöistä, mutta vain todella harva täyttää sen.
Vika saattaa tällöin olla esimerkiksi liian pitkässä tai monimutkaisessa lomakkeessa, ja sinun on helppo tehdä muutoksia ja seurata niiden vaikutuksia.
Pystyt myös hyvin yksityiskohtaisesti näkemään, mitä reittejä pitkin asiakkaat sivustollesi päätyvät ennen kuin he suorittavat halutun tavoitteen – esimerkiksi tarjouspyyntölomakkeen täyttämisen.
Jos siis kyse ei ole aivan sivutoimisesta nappikaupasta ja haluat, että verkkosivustosta oikeasti on yrityksellesi myös jotain hyötyä, niistä kannattaa maksaa.
Pienyrittäjälle suurin kynnyskysymys on tietysti raha, joten katsotaan seuraavaksi, paljonko yrityksen verkkosivuille kertyy hintaa.
Kotisivujen hinta – mitä yrityksen verkkosivut maksavat ulkoistettuna?
Otsikon kysymykseen vastaaminen on yhtä helppoa kuin käytetyn auton arvon määrittely – autoja on olemassa monenmoisia ja niin on myös verkkosivustoja.
Yritetään silti.
Mynämäen torilla kalaa kaupittelevan Sirpan toiminimiyritys voi pärjätä muutaman erillisen sivun sisältävällä, valmiin WordPress-teeman päälle rakennetulla sivustolla. Pienen kilpailutuksen jälkeen sellaisen voi saada satalappusilla joltakin pieneltä alan toimijalta.
Mikäli verkkosivustolla taas on todella olennainen arvo tuloksen tekemisen kannalta, tilanne on aivan toinen. Verkkokaupalla varustettu laaja sivusto, johon tarvitaan uniikki visuaalinen ilme ja sivukaupalla uutta myyvää tekstisisältöä, maksaa helposti viisinumeroisen summan.
Useimpien suomalaisten pienyritysten verkkosivuprojektien hinnat menevät edellä mainittujen kahden esimerkin väliin. Alle tonnilla et kuitenkaan tule saamaan kovin laajaa sivustoa.
Toki kaikilla pienyrityksillä ei ole sellaiselle edes tarvetta.
Mikäli yritys ei suoraan myy mitään verkossa, kotisivujen tarkoitus on tulla löydetyksi ja auttaa asiakasta ottamaan yhteyttä firmaan.
Löydettävyyden kannalta monen suomalaisen pienyrityksen kotisivujen ongelma on kuitenkin sisällön vähäinen määrä. Sisältö ei synny itsestään ja sen tekeminen maksaa vähintäänkin yrittäjän omaa aikaa.
Mikäli et osaa tai halua kirjoittaa verkkosivuille sisältöä itse, useimmat mainostoimistot huolehtivat tarvittaessa myös sisällöntuotannosta – tästä kertyy tietysti lisää hintaa mutta hyvin toteutettuna se samalla auttaa sivustoasi näkymään paremmin hakukoneissa.
Mikäli päätät tehdä sisällöt kuntoon itse, pyydä kuitenkin nettisivujen toimittajalta näkemys siitä, millaisten avainsanojen ympärille sinun tulisi tekstiä ryhtyä tuottamaan.
Ilman hakukoneoptimoinnin perustietoja sisällön tekeminen itse on enemmän tai vähemmän ajanhukkaa.
Harva potentiaalinen asiakas syöttää hakukoneeseen suoraan firmasi nimeä.
Nettisivujen ostaminen omalle pienyritykselle – miten liikkeelle?
Kun ostat verkkosivuston mainostoimistolta tai muulta ulkopuoliselta toimijalta, kyse on useimmiten WordPress-sivustosta ja nimenomaan sen .org-versiosta, jonka kävimme jo läpi ylempänä.
Yleensä homma toimii kliseisesti ilmaistuna avaimet käteen -periaatteella, eli sivuston tilatessasi toimisto tai muu taho hankkii sinulle verkkotunnukset, palvelintilat ja toimittaa toiveidesi pohjalta valmiin sivuston, jota sinun on halutessasi itse helppo päivittää.
WordPressiin kirjaudut saamallasi tunnuksella ja salasanalla, ja sen jälkeen sivuston päivittäminen on kuin Word-tekstinkäsittelyohjelmaan kirjoittaisit. Jos osaat naputella sähköpostiviestin, osaat päivittää myös WordPress-sivustoa.
Toki myös mainostoimisto voi hoitaa sivujen päivitykset ja kaiken sisällöntuotannon maksua vastaan.
Verkkosivustojen ulkoasun suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen on olemassa paljon päteviä graafikoita, freelancereita sekä mainos- ja digitoimistoja, joiden puoleen asian kanssa voi kääntyä.
Vaikka hintahaitari näissäkin on laaja, voi aloittelevasta yrittäjästä silti se halvinkin hinta vaikuttaa joskus ylivoimaiselta investoinnilta.
Ennen kilpailutusta sinun kannattaa kuitenkin määritellä tavoitteet sivustollesi. Ilman selkeitä tavoitteita syntyy harvoin myöskään hyvää sivustoa.
Vähintäänkin sinulla tulisi olla jonkinlainen käsitys siitä
- mitä tietoa asiakkaat yrityksestäsi tarvitsisivat,
- missä muodossa ja
- miten toivoisit heidän ottavan sinuun yhteyttä.
Tästä kokonaisuudesta pitäisi syntyä sivustosi punainen lanka, jota asiakkaidesi on helppo seurata ja johon heidän on helppo tarttua.
Mitä selkeämmin osaat määritellä tavoitteet ja vaatimukset tulevalle sivustollesi, sitä paremmin sinulle pystytään myös ennalta arvioimaan verkkosivuston hintaa.
Sinun kannattaa jo tarjouspyynnössä tehdä hyvin selväksi se, mitä toivot kävijän sivustollasi tekevän.
Haluatko hänen täyttävän tarjouspyyntölomakkeen, soittavan sinulle vai vakuuttuvan palveluistasi niin, että hän marssii oikopäätä kivijalkaputiikkiisi?
Hyvä mainostoimisto osaa myös tarjota parempaa näkemystä, jos suunnitelmastasi puuttuu olennaisia palasia.
Kilpailuta pienyrityksesi verkkosivuprojekti helposti
Sitten ei muuta kuin tekijöitä metsästämään.
Yrityksen verkkosivuja voit kilpailuttaa ilmaiseksi esimerkiksi Nerot.fi-palvelussa.
Onnea sivustoprojektiin!
Yksinyrittäjän tärkein työkalu maksutta
vuodeksi käyttöön
Yksinyrittäjän vaivaton taloushallinto - laskutusohjelma ja kirjanpito verkossa
Lue lisää ja hyödynnä etu